Linnan tarina
Kalliolaakson linna on kahden ihmisen omin käsin rakentama unelma, jossa tiivistyy 200 vuotta historiaa ja nykyhetkeä. Talon eri rakennusvaiheista käytettyihin materiaaleihin – kaikella on oma tarinansa. Alunperin talonpoikaisrakennus sijaitsi Somerolla, josta se siirrettiin pala palalta Perniöön ja rakennettiin nykyiseen muotoonsa. Seinät ovat sisältä paksua käsin veistettyä hirttä. Ulkokuorta komistaa 280 tonnia luonnonkiveä ja tiiltä. Talon ikkunat ja ovet ovat myös omaa tuotantoa.
Rakennustyö on nyt kestänyt 25 vuotta. Työ on tuonut mukanaan monenlaista – vastoinkäymisiä ja onnen tunteita, mutta ennenkaikkea se on vaatinut kovaa ja periksiantamatonta työmoraalia. Asiakkaamme ovatkin sanoneet tuntevansa ihmeellistä ”energiaa” astuessaan linnaan sisälle. Lieneekö syy on niissä tuhansissa tunneissa ja hikipisaroissa, joita olemme linnamme rakenteisiin vuodattaneet.
Olavin painoindeksi ja piipun muuraus
Muuraustyötä aloittaessani painoni oli 115 kg. Työ koostui lukemattomista kiipeämisistä portaita ylös vuoroin tiilien, vuoroin sementin kanssa ja jälleen takaisin alas sekoittamaan lisää. Myönnetään – fysiikka oli koetuksella. Eikä työtä helpottanut peltikatto, jonka alla lämpötila saattoi nousta yli 40 asteen. Runsaasta nesteestä huolimatta aamu- ja iltapainon erotus oli kolmesta viiteen kiloa.
Kaksi ja puoli kuukautta kestänyt työ saatiin lopulta valmiiksi. Lopputuloksena oli 17 metriä korkea piippu, jossa on 10 hormia, kaksi takkaa, kaksi leivinuunia sekä puuhella. Tuvan takka sai lopullisen muotonsa monien eri vaiheiden kautta. Välille käytimme voipakettia muotojen suunnittelussa, välillä etsimme kyliltä käsin hakattua luonnonkiveä takan sisustaan. Kuin ihmeen kautta nekin löytyivät. Lopputulokseen on joka tapauksessa pakko olla tyytyväinen – monenko takan sisällä voi vaikkapa tanssia? Paino tippui muuten projektin aikana 80 kiloon, jossa se on myös pysynyt. Ja pysynee vastakin sillä työ jatkuu edelleen ja uudet suunnitelmat odottavat toteuttamistaan.
Linna on perheemme elämäntyö. Materiaaliensa kautta se kertoo myös perinteistä rikkaan seudun historiaa. Olemme iloisia saadessamme sinut vieraaksemme.